Konsuli Wilhelm Dippell on usein mainittu vain Verlan tehdasyhtiön yhtiömiehenä. Tosiasiassa hän oli tehdasyhtiön toimeenpaneva johtaja, joka johti yhtiötä Viipurissa.
Werlan tehdasyhtiöitä tutkiessa minulle selvisi, miten merkittävä osuus Wilhelm Dippellillä oli rahoituksen ja tuotteiden markkinoinnin järjestelijänä. Aikaisemmin on huomio keskittynyt enemmän Verlassa sijainneseen tehtaaseen, eikä itse tehdasyhtiön toimintaan. Vaikka tehtaan sijainti ja tehdasyhtiön kotipaikka oli Jaalassa, niin sen rahoitus, kirjanpito ja yhteydet asiakkaisiin hoidettiin Viipurista käsin. Sieltä oli paremmat yhteydet liikemailmaan kuin syrjäisestä Verlasta, jossa alkuvaiheessa ei ollut rautatietä eikä lennätinlinjoja, kuten Viipurissa.
Dippellin kauppahuoneen aineisto tuhoutui Viipurissa sodan aikana 1944. Onneksi jäljelle on jäänyt paikallishistorioita ja arkistoaineistoa, joiden perusteella saa käsityksen, miten Verlan tehdasyhtiö toimi ja miten sitä johdettiin. Niiden avulla voi myös mudostaa henkilökuvaa Wilhelm Dippellistä ja hänen toimintatavoistaan.
8-vuotias Wilhelm Dippell aloitti koulun käynnin arvostetussa Behmin saksankielisessä koulussa Viipurissa tammikuussa 1862. Siellä opetettiin latinaa, kreikkaa, saksaa ja venäjää. Suomen lisäksi oppilaita oli Pietarista ja muualta Venäjältä. Kouluvuosina tuli tutuksi monenlaisia oppilaita, joista myöhemmin tuli Venäjällä ministereitä, ja silloisessa Suomessa merkittäviä teollisuus- ja liikemiehiä. Ylemmälle ns. reaaliluokalle Wilhelm pääsi vuonna 1866 ja lähti koulusta kesäkuussa 1868 lausunnolla ”Ging jetz ab, um Kaufmann zu werden” eli tullakseen liikemieheksi. Tämä tarkoitti, että hän lähti oppimaan kauppiastaitoja ja valmistautui kutsumukseensa ulkomailla.
Wilhelm työskenteli kahdeksan vuotta (1868–1876) Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Hän palasi 23-vuotiaana kotikaupunkiinsa ja perusti oman toiminimen W. Dippell. Ranskan Bordeaux'ssa ollessaan hänestä oli tullut viinikaupan tuntija ja pian tuli lisäksi muiden tavaroiden tukkumyynti. Hän ryhtyi 1880-luvulla Nobelin paloöljyasiamieheksi Itä-Suomessa ja jatkoi isänsä tavoin aktiivista toimintaa Viipurin kaupunginhallinnossa, Pohjoispankissa ja olutpanimossa. Hän ryhtyi myös turkulaisen Rettigin tupakkatehtaan edustajaksi. Samoihin aikoihin hän hankki omistukseensa Viipurin maalaiskunnassa sijainneet Rakkolanjoen kaakelitehtaan ja Hovinmaan tilat ja puuhiomon.
Dippellistä tuli Verlan uuden puuhiomoyrityksen rahoittaja – ja ehkä aloitteentekijä. Näin asiasta kirjoittaa Victor Hoving vuonna 1949 ilmestyneessä kirjassa: Kymin Osakeyhtiö 1872-1947.
”Ei ole varmaa, oliko hän (Gottlieb Kreidl) itse saanut tuon onnellisen ajatuksen rakentaa jälleen Verlaan puuhiomo ja liittää sen yhteyteen pahvitehdas. On nimittäin olemassa sellainenkin toisinto, että ajatuksen isä olisi ollut konsuli Wilhelm Dippell Viipurista, vaikka pidettiinkin sopivampana, että Kreidl esiintyi Neumanin silmissä ostajana. Missään tapauksessa Kreidlilla ei ollut riittävästi varoja rakentaakseen yksinään hiomon ja pitääkseen sitä käynnissä, ja sen vuoksi syksyllä 1882 perustettiin Viipurissa avoin yhtiö, ”Handelsbolaget Werla Träsliperi och Pappfabrik”, jonka peruspääoma oli 90.000 markkaa, jaettuna tasan Dippellin, Kreidlin ja saksalaisen Louis Hänelin kesken.”
Wilhelm Dippell
Virallisten asiakirjojen ja lehtitietojen perusteella saa kuvan henkilöstä, joka toimi järjestelmällisesti ja päättäväisesti. Hän oli tarvittaessa valmis antamaan osaamisensa muiden käyttöön ja tekemään yhteistyötä. Hän arvosti yritystensä pitkäaikaisia työntekijöitä ja piti huolta heistä ja heidän perheistään. Työntekijät oli vakuutettu tapaturmien varalta ja heille oli järjestetty eläkkeet ja lapsille koulutus. Pitkäaikaiset työsuhteet palkittiin.
Monien aikakautensa porvarien tapaan Wilhelm Dippell harjoitti monenlaista hyväntekeväisyyttä elämänsä aikana. Wilhelmin kuoltua hänen veljensä Eduard toteutti hänen ajatuksensa lahjoituksista Viipurin kaupungille ja järjestöille. Useat aikakauden lehdet kirjoittivat lahjoituksista myönteiseen sävyyn. Työväenliikkeen lehdetkin kirjoittivat lahjoituksista, mutta otsikoivat ne toisenlaiseen sävyyn ”Paljoistaan antavat” ja ”Jakelee takaisin”, jonka jälkeen lueteltiin seuraavat lahjoitukset: Kauppiasyhdist. eläkekassaan 15,000 mk.; Turvattomain lasten kodille 5,000 mk.; Rahastoon kesäsiirtoloita varten 10,000 mk.; sekä erinäisten teollisuuslaitosten työväestöjen eläkekassoihin: Werlan puuhiomon 10,000 mk.; Rakkolanjoen kaakelitehtaan 30,000 mk. ja Yhdysoluttehtaan työväestön eläkekassaan 2,000 mk. Sitäpaitsi on arkkitehti E. Dippell lahjoittanut koko pääkonttoorinsa henkilökunnalle koko vuoden palkan.
Verlan työntekijöiden ajatuksia kuvailee ammattiyhdistysliikkeen agitaattori Mauritz Paljakka vuonna 1911 Eteenpäin-lehteen kirjoittamassaan matkakuvauksessa. Hän oli matkustellut ympäri Suomea innostamassa tehtaiden työntekijöitä liittymään ammattiyhdistykseen. Verlaan hän tuli Kissakoskelta, jossa järjestäytymisaste oli korkea. Vaikka Verlassa riitti kuulijoita ja hän piti kaksituntisen puheen, niin ammattiyhdistys ei innostanut. Kiinnostuksen puutteen hän kuvaa näin:
Asia valaistiin siten, että täällä on työväki kovin hyvinvoipaa ja porvarillista ja silloin vaatimatontakin. Kerrottiin palkasta työväen säästävän kovasti ja kilpailevan keskenään kuka ensiksi saa 100 markkaa pankkiin. On paljon muita hyviä edellytyksiä: Kun palvelee tehtaassa 16 vuotta, niin annetaan joululahjaksi 20 mk. Niille, jotka tehtaassa työskentelevät 25 vuotta, annetaan ”suuri kultaraha" 500 mk ja elinkautinen eläke, miehille 25 mk kuukaudessa ja naisille puolet tästä. Lisäksi tehtaan isännöitsijä on ostanut muutamilta työmiehiltä heidän omistamat talot, on saatu rahat pankkiin ja nyt saadaan asua ilman vuokraa
Lopuksi Paljakka päättää kuvauksensa näin:
”Sivumennen olkoon sanottu, että jos kaikki työnantajat olisivat aikaisemmin havainneet pitämään työntekijöistään näin isällistä huolta niin ei varmaankaan Suomessa löytyisi sosialismille maaperää jalkain alle pitkään aikaan. Työttömiä ei sanottu olevan; eikä vieraita työntekijöitä oteta tehtaaseen, kun vanhat työntekijät pitävät huolen uusien valmistamisesta, liikatuotantoakin sanottiin olevan tällä alalla. Saapas nähdä miten kauan tuo ”kultala" säilyy noin rauhaisana paikkana.”
Hannu Pukkila
Arkistoahmatti, joka kirjoittaa Verlan tehtaisiin liittyvistä ihmisistä ja erikoisuuksista
Hannun kirjoittaman Werlan tehdasyhtiöt kirjan voit tilata verkosta tai ostaa paikan päältä Verlan museokaupasta.