Verlan näyttelytiloihin on kesäaikaan vapaa pääsy.

Kol­la­ma­ka­sii­ni

Kollamakasiini eli pahvipaalien varasto toimii nykyisin vaihtelevien näyttelyiden näyttelytilana. Kesällä 2020 esillä on UPM Biofore -näyttely, näyttelystä kerrotaan tarkemmmin täällä.

Kei­la­ra­dan pa­vil­jon­ki

Patruuna Kreidl rakennutti puistoon keilaradan. Radan toisessa päädyssä oli samanlainen kahdeksankulmainen paviljonki kuin nykypäivään on säilynyt. Nykyisin paviljongissa voi istuskella kahvilla ja sen seinillä on pieni valokuvanäyttely.

Pa­lo­ka­lus­to­va­ja

Noin 1890 rakennettu palokalustovaja on pieni 6-kulmainen ikkunaton rakennus. Tehtaalla oli oma ruiskuryhmä, jonka toimintaa palokalustovajan näyttely esittelee.

Raa­mi­sa­ha

Verlan raamisahalla sahattiin puutavaraa Verlan tehtaan ja asuinalueen tarpeisiin. Nykyisin Raamisaha toimii näyttelytilana ja kertoo Verlasta osana Mäntyharjun väylän uittoa.

Uittoradan konehuone ja kiskot

Uittoradan konehuone 1960-luvun alusta, jolloin Verlassa siirryttiin irtouitosta nippu-uittoon. Niput vedettiin vaunuissa kiskoja pitkin ylävirrasta kannaksen yli tehtaan alapuoliseen Vähä-Kamposeen. Nykyisin rakennuksessa on osa Verla – osa Mäntyharjun väylän uittoa -näyttelystä.

Li­pun torp­pa

Niin kutsuttu Lipun torppa on alueen vanhimpia rakennuksia. Nimensä se on saanut Verlan ensimmäisten asukkaiden, Lipun perheen mukaan. Perimätiedon mukaan tämä mökki olisi rajavartijan tupa 1700-luvun puolivälistä: Verlan läpi virtaavassa Kymijoen Mäntyharjun haarassa kulki vuosina 1743-1809 Ruotsi-Suomen ja Venäjän välinen raja. Ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa siitä, milloin ja mistä rakennus on siirretty Verlaan. Mökissä on kesäisin työläisasuntonäyttely.
 

LIPUN TORPAN NÄYTTELY ON SULJETTU 2020, mutta paikalla pääsee katsomaan pärekaton uusimistyötä.

Tilaus
Jos tilaus on keskeneräinen, näet sen tiedot tässä.