Arkko on saanut kutsumanimensä viimeisimpien asukkaidensa mukaan. Väinö ja Hilda Arkko olivat lämminhenkisiä Verlalaisia. Tähän mökkiin he muuttivat 1950-luvun puolivälissä. Väinö työskenteli tehtaalla rasvarina ja osasi kertoa Verlasta paljon tarinoita. Hilda taasen oli pitokokki, jolle vieraanvaraisuus oli kaikki kaikessa. Hildan saattoikin löytää monesti ihan vanhoille päivilleen asti seuratalolta juhlista kahvia keittelemästä ja emännöimästä.
Valkeala Bostad 14 on rakennettu vuonna 1898. Mökin ensimmäiset asukkaat olivat ilmeisesti Karppiset. Tobias Karppinen tuli tehtaalle töihin 1887 ja jäi eläkkeelle 1940. Hän oli kotoisin Oravalasta ja toimi tehtaalla liippimiehenä eli hiojana ja myöhemmin myös yövahtina. Tobiaksen perheeseen kuului myös vaimo Eeva-Stina ja tytär Anna. Mökin pihan lehmus on Tobias Karppisen istuttama. Tobias myi mökin tehtaalle 1911.
Myöhemmin mökki tunnettiin Vesan mökkinä, kun tytär Anna meni naimisiin Kustaa Vesan kanssa ja he asuivat Annan isän mökissä. Kustaa oli tehtaalla prässimiehenä. Kustaan ja Annan lapset olivat Eeva ja Eino. Ainakin Eino työskenteli tehtaalla prässimiehenä ja asui vielä hetken tässä mökissä ennen kuin osti oman tuvan.
Verlan mökkien kämppien varaustenhallinnasta ja huollosta vastaa Repovalkea Oy. Mökit ja kämpät omistaa ja ylläpitää UPM-Kymmene Oyj. Kohteet ovat osa maailmanperintöä.
Arkko on 1898 rakennettu puurakenteinen mökki, joka on täysin kunnostettu. Mökissä on keittiö ja tilava tupa. Päärakennus on kooltaan 30m2 . Omasta rannasta löytyy oma sauna ja kammari. Mökki on talviasuttava. Mökki soveltuu 4 hlölle (päärakennus 2hlöä, saunatupa 2hlöä).
HUOM! Talviaikaan vuokraajan tulee varautua lumitöiden tekemiseen mökin pihan ja polkujen osalta.
Mökki sijaitsee noin kilometrin päässä tehdasmuseolta Vähä-Kamposen rannassa Verlankosken alajuoksulla. Mökin pihaan pääsee autolla.
Sijainti Google-kartalla sekä kuva tieltä (Google Street View).
Astiasto 4 hlölle
sähkövalaistus
sähkölämmitys
jääkaappi-pakastin
astianpesukone
mikroaaltouuni
sähköliesi
kahvinkeitin
aterimet ja astiastot
juokseva vesi
pölynimuri
Parisänky (2 hlöä)
Keittiössä sohva
sähkövalaistus
sähkölämmitys
WC
Puulämmitteinen sauna
Suihku
Saunakamarissa levitettävä vuodesohva (2 hlöä)
HUOM! Liinavaatteet ja pyyhkeet eivät sisälly varusteluun/palveluun. Muista siis tuoda omat mukanasi.
Mökki on varattavissa vain online-järjestelmästä ja prosessi alkaa kuvan alta Varaa Mökki -nappia klikkaamalla. Mikäli haluat varata useita kohteita, lisää useampi kohde ostoskoriin ja siirry maksamaan vasta sitten, kun kaikki haluamasi kohteet ovat korissa.
Talviaikaan mökissä on ns. ylläpitolämpö ja poissa-paikalla-kytkin on poissa asennossa. Kun tulet paikalle, kytke kytkin paikalla-asentoon, jolloin sähköpatterit lähtevät lämmittämään mökin käyttöä varten. Tämän lisäksi kannattaa laittaa vielä pönttöuuni tulille, joka nopeuttaa lämmön leviämistä koko tupaan.
Mökki on vuokralaisen käytössä tulopäivän klo 14:sta lähtöpäivän klo 12:een. Vuokralainen saa mennä mökille vasta sitten, kun varausaika alkaa. Talviaikaan mökille voi tulla varauksen alkamisaikaa aiemmin PIN-koodin voimassaoloajan puitteissa, jotta lämmöt saa kohteessa päälle mahdollisimman aikaisin.
Tarkemmat tiedot avaimen noudosta toimitetaan maksuvahvistuksessa. Avaimet sijaitsevat avainlaatikossa suoraan kohteessa. Vuokraajalle toimitetaan varatun kohteen avainlaatikkoon kulloinkin voimassa oleva PIN-koodi tekstiviestinä varauksen yhteydessä ilmoitettuun puhelinnumeroon enintään kaksi tuntia ennen vuokra-ajan alkua.
Vuokralainen on vastuussa avaimesta koko varauksensa ajan. Avain tulee palauttaa heti varauksen päättyessä samaan avainlaatikkoon, mistä se otettiin. Palauttamatta jääneestä avaimesta peritään ehtojen mukainen korvaus.
Vuokralainen itse on vastuussa vuokrakohteen, sen pihapiirin sekä siihen liitettyjen palvelujen siisteydestä. Mökki tulee olla siivottu huolellisesti käytön jälkeen siten, että seuraavalla tulijalla on mielyttävää saapua Verlaan vieraaksi. Jäteet voi jättää suljetussa muovipussissa Arkon omaan jäteastiaan.
Loppusiivouksen voi ostaa myös palveluna mökin varauksen yhteydessä. Siivoamatta jätetystä kohteesta peritään kulloinkin voimassa oleva hälytyssiivousmaksu (kt. ehdot).
Siistit koirat ovat sallittuja Arkossa. Omistajan on huolehdittava siitä, että vuoteet on suojattu asianmukaisesti, mikäli koira on mukavuudenhaluinen ja tykkää nukkua sängyssä. Lähtiessä siivoukseen ja mattojen puisteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta karvat saadaan mahdollisimman hyvin pois.
Mikäli koira käy tarpeillaan pihapiirissä, on ne korjattava ehdottomasti pois.
Ilmoita varausta tehdessäsi lisätietoihin koiran rotu ja koko. Muista myös tarkistaa ehtojen kohta lemmikkieläimistä ennen varausta.
Mökin varaaja on täysimääräisesti vastuussa koko mökistä sekä myös kavereistaan. Tutustu ehtoihin ennen varaustasi.
Kohde | Kouvola Verlantie 385,47850 Verla |
Lomakohteen tyyppi: | Mökki |
Asuinpinta-ala: | 50 m² |
Vuoteiden määrä: | 2 |
Rakentamisvuosi: | 1898 |
Varustelun kuvaus: | Arkon rantasauna on puusauna. |
Astiastot: | 6 |
Pihan kuvaus: | Iso oma piha jossa tulipaikka. |
Ranta: | järvi |
Rannan kuvaus: | Omassa rannassa laituri. |
Aktiviteettien kuvaus: | Verlan mökit ja kämpät ovat osa maailmanperintökohde Verlaa, joka muodostaa upean kuvan suomalaisesta metsäteollisuuden historiasta. Lisäksi yksi eteläisen Suomen suosituimmista kansallispuistoista, Repoveden kansallispuisto, sijaitsee noin 30 min ajomatkan päässä. |